26 lokakuuta 2014

HEJA SVERIGE part 2

Noniin tiedossa tarinointia Tukholman loppureissusta eli jatketaan siihen mihin eilen jäätiin.

Keskiviikko
Keskiviikko oli koko reissun "tärkein" päivä, sillä tiedossa olivat esitelmät HR-menetelmistä ruotsin kielellä ruotsalaisille. Herättiin huonekavereiden kanssa mukamas hyvissä ajoin, laittauduttiin ja lähettiin hotelliaamiaselle. Aamupalapöytään saavuttiin klo 9.25 ja koko roska meni kiinni 9.30. Meidän huoneelle unohdettiin vissiin informoida aamiaisajat.. Mutta ei hätiä mitiä, hirvee rynnäkkö saliin, josta kerettiin oikein mainiosti haalia lautasille sämpylöitä ja muroja ja mä sain jopa kaverin ylijääneen vohvelinkin syötäväkseni! 

 Pikaisen aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Assessio Sverigeä, joka oli siis tämä kyseinen yritys, jonne oltiin menossa puhumaan. Paikalla oltiin taas ainakin sellaiset 35 minuuttia liian aikaisin.. Vihdoin kun päästiin sisään meille tarjoiltiin wrap-lounas ja sitten olikin tulikokeen aika. Ja niin.. Eihän siellä mitään hirveää audienssia ollutkaan, meidän ryhmän ja opettajien lisäksi YKSI ruotsalainen mies. Aloin siinä itsekseni jo miettiä että "nooo eihän tää sitten oo paha keissi, kuha vähä jotain selitän." Kuunneltiin ekan reilun tunnin ajan tämän ruotsalaisen miehen puhetta HR:stä, mikä oli oikeesti tosi mielenkiintosta ja sitten saatiin kahvia. Fika fika. Kahvittelun jälkeen oli vihdoin esitysten aika ja meidän ryhmä aloitti. Itsehän siis kärsin pienestä esiintymiskammosta, silloin kun puhun asiasta josta en tiedä kaikkea 100 prosenttisesti. Vedin kolme syvää henkäisyä ja sitten tuli mun vuoro puhua. Ihan hyvin kai se meni. En muista juurikaan mitä sanoin, ehkä pari virhettä siellä täällä, mutta kai siitä jotain selvää sai. Muutkin ryhmät veti esityksensä enempi tai vähempi jännittyneinä ja esitysten jälkeen keskusteltiin erilaisista aiheista ja kysymyksistä. Lähtiessä saatiin jokainen lahjaksi kirja, joka käsittelee kaiketi johtamista ja muuta yhtä kiinnostavaa. :D

Melkein koko päivä oli vierähtänyt Assession vieraana, mutta kun päästiin takaisin keskustaan lähettiin pienellä ryhmällä käymään kaupoilla ennen illan rientoja. Mulla oli selvä päämäärä - River Island. Edellisen illan visiitillä olin hiplannut yhtä takkia, jota en raaskinut kalliin hinnan vuoksi ostaa, mutta kuinkas sattuikaan keskiviikkona oli alkanut opiskelija-alennus, jolla takista sai pois 20%! SOLD.

River Islandin jälkeen suunnattiin takaisin hotellille, missä mut valtasi mieletön raukeus, kun tajusin että "joo nyt se kurssin kohokohta on sitten ohi. Eli periaatteessa niin on tää koko kurssikin!!" Kauaa ei hotellihuoneessa keritty kuitenkaan ihmettelemään, sillä klo 18.15 lähettiin koko ryhmän voimin kohti Kulturhusettia. Tiedossa oli musikaali Chicago! Kolmisen tuntia tuli istuttua suhteellisen huonolla paikalla (parvella, lavanreunan yläpuolella, yksittäisessä penkissä, josta sain aina välillä kuikuilla kaiteen yli että näki mitä lavalla tapahtui..), mutta kokonaisuudessaan oli ihan antoisa reissu sekin. Hyvää musiikkia, kaunista laulua ja hienoja tanssikohtauksia. Ihan koko tarinaa en ikävä kyllä ymmärtänyt, koska esitys oli ruotsiksi, mutta pääpiirteittäin sain jonkinlaisen kuvan. Esityksen jälkeen suunnattiin vielä Maxiin hampurilaisille ja siitä takaisin hotellille. Iltapesut, salkkarit ja unta palloon. 

Tukholman katuja

Lahjakirja Assessiolta

Hotellin viereinen tori



River Islandin takin esittelyä

Öinen Drottningsgatan

Kulturhuset ja Chicago musikaali

Tästä keskiviikon kertomuksesta tuli sen verran pitkä, että taidan jättää vikat kaksi päivää vielä huomiselle. Jatketaan taas, öitä!

keep it real -niinaeerika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti