25 tammikuuta 2015

WKND THROUGH IPHONE

Vähän tämän viikonlopun tunnelmia ja kuvia. Perjantaina mulla ja Jennyllä oli koulusta vapaata ja aamu (sekä päivä) meni aikalailla hengaillessa. Kun Kaisa pääsi koulusta pistettiin ruoat tulille ja alettiin pikkuhiljaa valmistautumaan iltaan. Tiedossa oli Club Kåren ja niin sanotut "Back to School" bileet. Meinattiin skipata koko kinkerit, kun luettiin ensin että iltaan olisi pitänyt erikseen edellisenä iltana ilmoittautua. Onneksi luettiin tapahtumainfo uudestaan ja ymmärrettiin että ihan pelkkä opiskelijakortti kelpaa sisäänpääsyyn. Kemut oli siis kampus alueella - koulun ruokalassa, joka oli kylläkin muutettu tosi siistiksi yökerhoksi. Musiikki oli hyvää, yhessä vaiheessa soi jopa Darude. Ilta oli tosi mukava ja koska me oltiin aika ajoissa paikalla, saatiin ihan oma sohva, jossa ilta kului jutellen ja nauraen - tanssimassakin tietysti käytiin. Muutaman ruotsalaisen tytön kanssa vaihdoin kuulumisia myös illan aikana - ruotsiksi! Kotiin suunnattiin taksilla siinä puoli kahden aikaan. Hauskaa oli :)


 Lauantaina nukuttiin suhteellisen pitkään, mutta ei jääty kuitenkaan koko päiväksi kämpille makoilemaan. Lähdettiin keskustaan. Ruokakaupassa piti käydä, mutta sen lisäksi mulla oli myös muutama pikkujuttu ostoslistalla. Gävle taulu kotiin vietäväksi ja kylpyvaahtoa. Kovin pitkään ei keskustassa jaksettu pyöriä, joten siinä neljän aikaan otettiin suunta kohti kotia. Ruoaksi lihapullia ja ristikkoperunoita. Ja jälkiruoaksi sitruunanmakuista Yolliboxia. Kyllä kelpas! Kun ilta hämärtyi tytöt alkoi valmistautumaan taas yön rientoihin, mutta mä päätin pyhittää illan ihan vaan ittelleni ja laitoin kylpyveden valumaan. Täytyy myöntää että olin aika innoissani - eka kunnon kylpy varmaan sitten vuoden -95. Skypetreffejen ja kylvyn aiheuttaman lievän lämpöhalvauksen jälkeen painoin pään tyynyyn ja nukuin melkein seuraavaan aamuun asti. (Tytöt tuli kotiin siinä neljän tienoilla ja mä sain kuulla kaikki illan tapahtumat tuoreina :D)


Sunnuntaiaamu valkeni törkeen nättinä, joten mä päätin jättää tytöt potemaan krapuloitaan ja lähteä lähialueelle kävelemään. Puolen tunnin päästä meinasin olla pikkasen hukassa, mutta onneksi IPhonen kartta pelasti ja pian olinkin takaisin reitillä. Kävin kaupassa ja käppäilin kotiin. Päivän suunnitelma oli muuten aika rento, hyvää ruokaa, parin tunnin päiväunet ja leffoja. Ensimmäisenä katsottiin 22 Jump Street. Se oli loistava - siinä naurettiin sohvalla rivissä, vedet silmissä.


Mukava viikonloppu kaiken kaikkiaan. Kyllä nyt jaksaa taas ensiviikolla mennä kahtena päivänä kouluun! Palataan taas :)

keep it real -niinaeerika

24 tammikuuta 2015

SKÖNHET NYHETER

Tässä kuluvan viikon aikana on tullut tehtyä muutamia aika kivoja meikki- ja korulöytöjä. Tajusin yhtenä aamuna meikatessani että olin unohtanut kaikki poskipunani Suomeen, joten eihän siinä muu sitten auttanut - kauppaan oli lähdettävä. Åhlensin meikkiosastolla pyöriessäni huomasin IsaDoran uutuudet ja silmiini iski Face Sculptor paletti. Vanha highligterinikin veteli viimeisiään ja H&M:n aurinkopuuteri tuntui tekevän vain sotkuista jälkeä, joten iskeä kolme kärpästä samalla iskulla ja ostin tämän kyseisen IsaDoran paletin. Hetkeäkään en ole katunut - jälki on tällä ja oikeilla siveltimellä silmiä hivelevä. 199 kruunun hintakaan ei tuntunut pahalta. Toinen meikkipussistani löytyvä uutuus on Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomade kulmakarvaväri. Mun ja mun kulmakarvojen välinen taistelu on jatkunut kauemmin kuin jaksan muistaa, mutta tällä värillä alkoi tuntemaan että mä ehkä sittenkin voitan tän sodan.

Käytiin Jennyn kanssa kiertämässä yks päivä myös Ginan loppualennukset ja siellä meitä odotti erittäin mukava yllätys. Kaikki jäljellä olevat korut oli hullussa alennuksessa - kaikella hintaa 15 kruunua eli siis 1,60 euroa. Ostin kaksi kaulakorua ja kaksi sormussettiä. Laskin jälkikäteen huvikseni korujen normaalihintojen yhteissumman - 86 euroa. Ja itsehän maksoin koruista loppujen lopuksi hurjat 7-8 euroa! Ei paha. Korut ja meikit pääsikin heti eilen testiin Club Kåreniin.  Illan asusta kuvaa siis alempana ja huomenna tarkempaa kertomusta niistä kemuista!








keep it real -niinaeerika

23 tammikuuta 2015

TEN RANDOM FACTS ABOUT ME

Muistan kun joskus kauan sitten lupasin tehdä randomfaktapostauksen, kun tietty kävijämäärä menee rikki. No eilen meni 10 000 kävijää laskurin mukaan rikki, joten ajattelin nyt jakaa teille näitä mun outoja ja vähemmän outoja tapoja ja mieltymyksiä. Suuri osa mun lukijakunnasta on mulle niin läheistä, että nämä on varmaan ihan tuttuja, mutta jos tänne joku vähän vieraampikin eksyy niin kohta tiedät musta jotain jännää!

...

1. Ehkä oudoin juttu mitä teen, on se, jos minä tai joku muu vetää esimerkiksi pöytään sormella viivaa, mutta nostaa sormen välissä irti niin että viivaan tulee aukko - silloin mun on PAKKO saman tien korjata se aukko ja vetää tyhjään kohtaan paikkaus.. OCD much?

2. Kun juon vettä, kaadan ensimmäisen lasillisen lavuaariin, täytän lasin uudelleen ja juon veden vasta sitten.

3. Laulan aina kun olen yksin. Ja hyvin usein myös muiden seurassa. Joskus saatan myös puhua laulaen.
kuvat - weheartit

4. Sanon todella usein lauseiden perään fraasit "eivaan" tai "läppä oli", vaikka oikeasti tarkoitankin mitä sanon.

5. En tykkää käyttää sukkia.

6. Nukun aina niin etteivät jalkateräni ole peiton alla.

7. Rakastan amerikkalaista countrymusiikkia.

kuvat - weheartit

8. Kauhuleffoja katsoessa, jos joku kohtaus alkaa pelottamaan minua liikaa, alan miettimään miten se on tehty. Tällä tavalla minua ei enää pelotta niiiiin paljon. Tämän hyödyllisen tekniikan opin joskus kaveriltani.

9. Hampaita pestessä en pysy peilin ja lavuaarin edessä, vaan kävelen harja suussa pitkin asuntoa.

10. Suurin herkkuni on Toffifee, mutta jätän sen sisällä olevan pähkinän lähes poikkeuksetta syömättä.
...
Näin. Siinä oli muutama random juttu mitä teen tai mistä tykkään. Näitä olisi kyllä kymmeniä lisääkin, mutta ei nyt kuitenkaan paljasteta kaikkea kerralla.
keep it real -niinaeerika

22 tammikuuta 2015

BACK TO REALITY

Arkielämä on täällä Ruotsissakin nyt alkanut. Koulu alkoi maanantaina "Introduction" päivällä, jonka aikana tavattiin muita vaihtareita, tutustuttiin kouluun ja nähtiin Gävleä opastetun bussikierroksen avulla vähän laajemmin. Meidän lisäksi Gävleen ei tänä keväänä saapunut muita suomalaisia vaihto-oppilaita, mutta kiinalaisia, espanjalaisia ja italialaisia oli senkin edestä. Koulu itsessään on tosi iso ja hieno, oikea kampus! Vanhoja rakennuksia on alueella vaikka kuinka monta ja kaiken keskellä loistaa moderni kirjasto. Tykkään. Luokkatilat ei kyllä vedä vertoja Haaga-Helialle, mutta kyllä niissäkin viihtyy. Koulusta löytyy muutama kahvila ja isompi ravintola, jossa ruoka on valitettavasti vähän ylihinnoiteltua (ainakin HH:n 1,50 euron lounaaseen verrattuna).. Koulumatka hoituu tällä hetkellä kahdella bussilla. Matkaan menee busseilla naurettavan kauan, sillä keskustassa bussia vaihtaessa, seuraavaa autoa joutuu odottamaan noin 20 minuuttia.. Saman verran menee kun vain kävelee keskustasta kampusalueelle, joten jos lunta ei tule vaakatasossa, eikä pakkasta ole yli -15 astetta - ajattelin alkaa kävelemään (ainakin) puolet matkasta. Kevääksi voisin hommata pyörän.


Käyn vaihtoni aikana neljä (ehkä viisi) kurssia, joista kaksi lähti käyntiin tällä ensimmäisellä puoliskolla. Koulusysteemi on täällä vähän erilainen kuin Haaga-Heliassa, sillä lähiopetusta on vain kaksi kertaa viikossa - eli yksi tunti viikossa per kurssi. Ja kursseistahan siis saa 7,5 opintopistettä, eli tuplasti enemmän, kuin HH:ssa. Tämä ei nyt kuitenkaan (täysin) tarkoita sitä, että mulla olisi viisi vapaapäivää viikossa, sillä opiskelu täällä on hyvin itsenäistä ja koulun ulkopuolella tapahtuvaa. Töitä kyllä varmasti tulee riittämään. Ryhmäkoot kursseilla on tällä hetkellä aika pienet, mutta kevään aikana kursseille pitäisi alkaa valumaan lisää vaihtareita. Opettaja mulla on sama molemmilla tämän hetkisillä kursseilla. Hän on mukavan ja rennon oloinen Bangladeshistä kotoisin oleva mies, jonka nimeä en tule ikinä oppimaan - tai edes yrittämään opetella. Kurssien opetuskieli on englanti, mikä on mulle ihan uusi juttu, sillä oon käyny kaikki kurssini Suomessa suomeksi. Mutta kaiken kyllä ymmärtää, kunhan keskittyy (opettajalla on pieni Etelä-Aasian aksentti..).


Koulun jälkeen ollaan pyöritty tyttöjen kanssa melkein poikkeuksetta keskustassa, käyty kahvilla ja tehty muutamia loistavia alelöytöjä. Ginan loppualennusrytinöistä lähti kahdeksalla eurolla muutama koru mukaan, mutta niistä enemmän seuraavassa postauksessa. Yhden uuden vähäkalorisen herkunkin olen täältä muuten löytänyt! Ensimmäisessä kuvassa näkyvä Yollibox frozen jugurtti on ruotsalaista käsialaa ja maistuu aivan sairaan hyvälle! Nyt on testattu vasta suklaa ja vadelma - seuraavaksi kaupasta lähtee mukaan varmaan sitruuna tai kookos. Kaupungista lupaan muuten ottaa kauniimpia kuvia - sitten kun lumet sulaa ja aurinko alkaa paistamaan.


Huomenna on edessä vapaapäivä, jonka ajattelin käyttää muutaman Suomi-asian hoitoon. Huomenna illalla suunnataan myös koululle, tosin ei opiskelun, vaan jonkinmoisen "Back to School" -tapahtuman takia. Palataan niiden jälkeen taas.

keep it real -niinaeerika

18 tammikuuta 2015

NYTT HEM - HUONOMMINKIN VOIS VAIHTARILLA MENNÄ

Asunnon suhteen nimittäin! Edelliseen postaukseen en viitsinyt enää kämppäkuvia tunkea, joten esitellään sitä tässä nyt sitten vähän enemmän. Meillä on Kaisan ja Jennyn kanssa kyllä ihan unelmien vaihto-oppilas koti. Purkamattomien matkalaukkujen ja alun pienen kaaoksen jälkeen uskon että me viihdytään täällä vajaat viisi kuukautta paremmin kuin hyvin! Meidän uudessa kodissa on reilu 100 neliötä asuin tilaa, johon kuuluu siis kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kaksi kylpyhuonetta ja oma takapiha! Kämppä on siis yksi ison, kaksikerroksisen rivitalon asunnoista. Sijanti on ehkä hieman syrjäinen, mutta kaikki tarvittava, kuten iso paikallinen Prisma on vain kivenheiton päässä. Ja bussit kulkee. Huoneiden jako sujui ilman suurempia tappeluita, mä Mamana (en tiiä kuinka tytöt selviäis arjen pienistä haasteista ilman mua - uusi siksi lempinimi) sain master bedroomin walk in -vaatekaapilla. Tiuhti ja Viuhti aka Jenny ja Kaisa asustavat hiukka pienemmissä "lasten huoneissa". Ekan kahden päivän aikana käytiin Jyskissä ja muissa kodinsisustuskaupoissa (muutamaankin otteeseen) hakemassa huoneisiin pientä piristystä ja täytyy mainita, että varsinkin tyttöjen huoneet heräsi aivan uuteen eloon. Kunnon alennuksista lähti mukaan vilttiä, karvamattoa, tyynyä ja taulua. Itse ostin kolme superihanaa tuikkukippoa, jotka toimii koru/ponnari/pinni kulhoina. Sängylle ostin muutaman pörrötyynyn sekä viltin ja lattialle karvamaton. Rusta nimisestä "pikku Ikeasta" löysin kymmenellä kruunulla (about eurolla siis) ihanat leopardisäilytysrasiat, jotka oikein huusi mun nimeä. Kaisa keksi fiksuna tyttönä miten säästetään rahaa ja saadaan samalla säilytystilaa - ostetaan hyllyiksi kenkätelineet. Ja näinhän me tehtiin. Jyskin alennusmyynnistä mun Walnutin värinen "hylly" maksoi vain 50 kruunua. Siinä pystyy hyvin säilyttämään tietokoneen, kirjat sekä uuden pienen sisustustaulun. Mulla taisi tähän pieneen somistukseen mennä yhteensä about 700 kruunua eli vähän reilut 70 euroa - ei siis paha.









Tällainen pieni kurkistus meidän uuteen kotiin! Eikös olekin aika söpön näköistä? 

keep it real -niinaeerika